• Syksyinen Seutufoorumi keräsi kaupunkiseudun valtuutetut Logomoon

    Turun kaupunkiseudun historian kolmas Seutufoorumi kokosi alueen päättäjät yhteen. Seutuhallituksen puheenjohtaja, Turun pormestari, Piia Elo avasi tilaisuuden kuvaamalla Turun kaupunkiseutua parhaaksi paikaksi rakentaa omannäköistä elämää. Elo näki, että yhteistyöllä saamme asukkaita ja investointeja, samalla syntyy jotakin enemmän kuin osiensa summa. Kunnianhimoiseen seutuyhteistyöhön kiritti pormestari Elon kanssa puhunut seutuhallituksen varapuheenjohtaja, Raision kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Salonen. Salonen…

  • Turun kaupunkiseudun kevät täydessä vauhdissa

    Seutuhallitus piti kevään toisen kokouksensa keskiviikkona 26.2. Kokouksessa päätettiin mm. jatkaa sopimusta Popula.ai-väestöennustetyökalun seudullisesta käytöstä. Seutuhallitus päätti myös lausua hankintalaista. Keskiviikkona kokoontui myös kaupunkiseudun tarkastuslautakunta käsittelemään vuoden 2024 tilinpäätöstä ja tilintarkastuskertomusta. Seutujohtaja Jukka Vornanen palasi tehtäväänsä 17.2. vanhempainvapaalta. ”Kaupunkiseudun kevät on täynnä kiinnostavia projekteja. Käsittelemme kuuden kunnan kesken mm. soteuudistuksen vaikutuksia koulujen oppilashuoltoon ja ammatillisen…